Sattuneesta syystä päädyin kävelylle Tampereen keskustaan puoli seitsemältä aamulla. Tyrmistykseni oli suuri, sillä luulin muuttaneeni suurkaupunkiin, mutta lukuunottamatta kolmea koiranulkoiluttajaa sekä muutamaa yövuorosta palaajaa keskusta oli aivan kuollut! Jopa kaikki pikaruokalat olivat kiinni. Taisinkin pelästyttää ne muutamat kuljeksijat puhumalla itsekseni kävellessäni pitkin katuja, sillä hiirenhiljaisessa kaupungissa ääneni nyt vähintään kuului tien toiselle puolelle. Mutta tosiaan odotin edes jonkilaista vilskettä *köh* sunnuntaina klo 0630. Aloin mielessäni vertaamaan olosuhteita toiseen tuntemaani kaupunkiin, Hämeenlinnaan, ja totesin että kai sillä on jotain merkitystä, että Hämeenlinnan keskustassa vallitsee samanlainen ilmapiiri yleensä jo 1800 perjantai-iltana.

Your's sincerely, Lunic